Ylävartalo, ylävartalo...

Oli poikkeuksellisesti lauantaina jo valmennus ja vähän epäilin sinne ilmoittautumista, sillä Matilla oli kaksi vapaapäivää takana takakengän, sekä äidin laivareissun takia. Koitan tänään kertoa valmennuksesta lyhyesti.

Tallin kenttä oli huonossa kunnossa, mikä ei toisaalta yllättänyt. Joten valmennus koostui ainoastaan käynnistä, sekä ravista.
Käynnissä tehtiin aluksi ihan vain voltteja, jotta saataisiin taipuvuutta.Yritin ratsastaa Mattia niin, että sen koko runko taipuisi, sekä, etten turvautuisi siihen sisäohjaan niin paljoa. Tehtiin käynnissä myös muutamia pysähdyksiä, jotta saataisiin myös Matti kuulolle. Alkukäynnit menivät kokonaisuudessa rauhallisesti,niin kuin ne yleensäkin menevätkin.

Lähdettiin tekemään ravissa voltteja ja haettiin rauhallisuutta. Omalla istunnalla siihen voi vaikuttaa paljon, mutta minulle jostakin syystä tuottaa ongelmia istua liikettä vasten, kun olen tottunut myötäämään Matin jokaista liikettä. Koitin kuitenkin keventää hyvin pienesti ja myös myödätä kädellä. Olen iloinen siitä, että valmentaja huutaa niistä käsistä, sillä en muuten tulisi niitä ikinä muistamaan. Kyllä se kohta sinne takaraivoon jää, että ohjista pitää myödätä. Rauhallisuus pitää palkita myötäyksellä, että Mattikin oppisi, että myötääminen on kiitos, eikä käsky eteenpäin.
Edelleen kuitenkin minulla on ylävartalo kiemurassa, olen etukenossa ja väännän itseäni samaan suuntaan Matin kanssa.
Keventäessä vääntämistä tapahtuu vähemmän, mutta yläkenoa senkin edestä...

Teimme myös avotaivutuksia, joista olen oikeasti alkanut tykkäämään! Tulimme siis pituushalkaisijalta, joista sitten lähdettiin tekemään avoa. Matti kehittyy hitaasti, mutta kyllä silti näkee, että tulosta on tullut kunhan vain jaksaa harjoitella. Aluksi käänsin liikaa ohjalla, jolloin vain kaula taipuu, mutta muu hevosen vartalo pysyy samalla linjalla. Valmentaja oli onneksi taas kertomassa virheistä ja parannuskeinoista. Joudun käyttämään vahvasti pohjetta, mutta pätkittäin tuli hyviä taivutuksia. Eihän se vielä ns. kolmella eri uralla kulje, mutta harjoittelemalla oppii.

Avotaivutusten jälkeen treenasimme vielä suoraan menemistä ja pysähtymistä suorassa linjassa. Loppua kohden alkoi tämäkin tehtävä parantua, kun muistin tukea pohkeella, enkä antaa sen "luistaa" pois linjasta.

Loppuravitkin olivat taas aivan mahtavia(niistä valitettavasti ei kuvia, kun äiti toimi "paskavastaajana")
Valmentajakin sanoi, että loppuraveissa kun annoin enemmän ohjaa, niin alkoi se oikea peräänanto löytyä. Rentouden ja rauhallisuuden eteen tehdään paljon töitä, kunhan vain tämä kuski tajuaisi ne oikeat avaimet parempaan istuntaan (:
Itselläni loppui hiihtoloma, joten takaisin koulun penkille palaan ja ajattelinkin tehdä päivä kuvina postauksen ensi viikolla! 
P.s. kevät haaveet kaatui viikonloppuna, lunta tuli ja liki -10°...