lauantai 3. elokuuta 2013

Reippauden perikuva

En oo ollut nyt taaskaan mikään reippain postailia, mutta mulla on ollut jo pitkään aivan tajuton uupumus ja tuntuu ettei mikään asia oikein kiinnostaisi. Oon yrittänyt tsempata itteeni, jotten olisi ihan masentuneen oloinen, mutta tuottaa hirveesti voimia edes hymyillä... Iltaisin n.22 aikaan olen väsynyt, silloin teen iltapesut yms, mutta kun pääsen sänkyyn, olen pirteä. Yleensä sitten sorrun siihen, että katselen televisiota ja pelaan kännykällä siihen keskiyöhön asti. Aamulla herään 8-10 maissa, mutta jään silloinkin vain tuijottamaan telkkaria. Onneksi kohta alkaa koulu, joten on pakko alkaa vähän psyykata itteensä.
Mua ärsyttää olla tällainen, koska inhoan ihmisiä, jotka ovat jatkuvasti apaattisia, mielipiteettömiä ja ns. "värittömiä". Mua piristää suunnattomasti nähdä ihmisiä, jotka ottavat ilon irti elämästä(enkä tarkota mitään ryyppäämistä!) ja uskaltavat heittäytyä vaikka tuntisivatkin itsensä tyhmiksi. Tiedän kyllä, ettei kaikki ihmiset ole sellaisia, olen itskin ollut joskus hirveän ujo, mutta jotenkin pääsin sen yli. Ehkä mua kuitenkin painaa stressi ja vitamiinin puute ja onneksi molemmat asiat on helppo saada hallintaan.

Matilla oon käynyt vähän ratsastelemassa kun olen ehtinyt ja tarkoituksena olisi käydä ainakin vielä tiistaina ja jos ehdin, niin keskiviikkona vielä ratsastelemassa. Koska haluan teille lukioille jotain katseltavaa, niin pistän taas kuvia, mitä olen tässä eri kameroilla otellut :) Lupaan tehdä Matista vielä postausta.

Kyllä sitä autoo alkaa pikkuhiljaa haluamaan, vaatteet kuivumassa ku ajoin kaatosateessa tallille :D
Kävin pitkästä aikaa mökilläkin

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kaikesta tulee niin todellista

En olekkaan yli viikkoon kirjoitellut ja nyt tulee tekstipainotteinen postaus, johon länttään sekalaisia kuvia.Tuntuu jotenkin, että aika on mennyt aivan liian nopeesti. Kohta on jo elokuu ja minä muutan Ruovedelle asuntolaan ja Matti alkaa viettämään eläkepäiviään. Yhteishakua tehdessä kyllä tajusin sen, että jos kouluun pääsen sisälle, on muuttokin edessä, mutta silloin siihen oli vielä aikaa ja nyt kun on enää reilut 2viikkoa lomaa, alkaa tästä kaikesta tulla todellista.
Ruuvi on hevonen, jolla on kaikki ne ominaisuudet mitä haluaisin hevoselta!

"Välillä mä olen varma etten lähtisi, toisinaan taas pakkaan laukkuni"

Kun 9lk. tein yhteishakua, en hakenut Ruovedelle, sillä olin varma, etten haluisi mihinkään hevoslukioon ja silloin tuntui, että halusin vain tuohon lähimpään lukioon. Keskiarvoni ei kuitenkaan riittänyt siihen lukioon, eikä mihinkään muuallekkaan hakemaani lukioon. Jouduin siis viettämään yhden vuoden kymppiluokalla ja sinä vuonna sattui ja tapahtui ja minua alkoi hieman ahdistamaan se, että hakisin uudestaan tuohon lähimmäiseen lukioon. Kymppiluokalla tajusin, että haluan oppia lisää hevosista, joten jossakin vaiheessa Ypäjän hevosopisto oli ykkösenä, mutta se putosi hakutoiveissa viimeiseksi, sillä koin, että siellä olisi aivan liikaa "hälinää" omaan makuuni ja se oli lisäksi ehkä hieman liian kaukana. Mietin siis haluanko mennä Ruovedelle vai palata paikkaan, jossa tunsin jo suurimman osan. Äitini tuki mua ja oli valmis myös siihen, että olisin muuttanut Ypäjälle asti. Muutamia viikkoja ennen yhteishakua olin varma, että haluan jotain uutta ja päätin hakea ensimmäisenä Ruovedelle.

"Mä toivoin, että kyllä se siitä, tää on juuri sitä mitä hain"

Pääsin Ruovedelle opiskelemaan helposti ja jotkut kaverit yllättyivät siitä, että muutan Ruovedelle, koska en sitä hirveän monelle erikseen sanonut. Nyt kesälomalla tuntuu hyvältä, mä odotan, että pääsen muuttamaan. Olen ihminen, joka tarvitsee paljon rutiineja elämään ja mä uskon, että saan Ruovedeltä juuri niitä. Yksi kaverini on tällä hetkellä koulussa opiskelemassa ja olen hänen kanssa jutellut. Joka kerta kun hän kertoo paikasta jotain uutta, tuntuu, että tää on oikeesti juuri sitä mitä olen hakenut. Tottakai mulle tulee ikävä ystäviä, läheisiä ja tietysti Mattia, mutta en muuttaisi mitään.
          
"Voiko tulla mitään lisää, jos mistään ei luovu. Onko tämä mulle onnea niin paljon tuonut, etten valmis oo    muuttumaan"?
Mietittiin kauan, että mitä Matille tapahtuu ja vaikka kuinka olisin halunnut sen mukaani, se ei loppupeleissä olisi välttämättä ollut kannattavaa. Matti ansaitsee jo ns. eläkkeen ja uskon, että se olisi tuonut minulle vain stressiä. Matti on kuitenkin myös aina piristänyt mun päiviä ja tuonut hirveästi onnellisuutta mun elämään. Poikahan on edelleen mulle elämäni hevonen ja olen kehittynyt sen kanssa aivan huimasti, mutta tuntuu, että kaipaan jotain uutta. Mä haluan päästä kokeilemaan erilaisia hevosia, kehittymään ratsastajana, suorittaa merkkejä, kisaamaan ja hyppäämään. "Eikö Matilla muka noita voi tehdä jotain noista"?.... Matilla ei ikinä voisi hypätä kunnolla esteitä ja minun täytyisi vaihtaa tallia johonkin valmennustallin tapaiseen, jotta pystyisin edes osan haluistani toteuttamaan. On parempi, että Matti saa nauttia eläkepäivistään, ilman mitään stressiä.

No mutta onpas masentavaa kirjoittaa tällaista, joten ehkä kerron jo jotain, mitä tiedän Ruovedestä. Ruoveden ratsutallihan on aivan sikamakee paikka! Aivan toista maata, mihin olen tottunut. 2 maneesia, iso ratsastuskenttä, maastoesteitä ja muita ihanuuksia. Tuo meidän nykyinen tallin kenttä on aika pieni, joten aivan mahtavaa päästä ratsastamaan "vapaammin".
Asun siis asuntolassa, mikä on aivan ratsastuskoulun lähettyvillä ja koululle on matkaa n.6km. Skootterihan lähtee mukaan Ruovedelle ja yhden talven jouduin kulkemaan bussilla, kunnes saan oman auton.
Asuntolathan ovat 2-4 hengen rivitaloasuntoja ja itse asun 2 hengen talossa. Minulla on siis oma huone, mutta muu on yhteistä toisen ihmisen kanssa. Lisäksi olen saanut tietää, että meillä on ratsastustunnit tiistaisin ja torstaidin. Mieltäni virkisti vielä aivan mielettömästi se, että siellä pystyy liikuttamaan muinakin päivinä hevosia ja kaverini on jo innoissaan viemässä mua maastoon! En oo yleensä tällainen hömpöttäjä, mutta musta on aivan ihanaa saada hoitohevonen. Toivon tosi paljon, että talliporukka ois siel sellasta sosiaalista ja että siellä tuntisi mahdollisimman monen.
NIIN ja meitä ratsastuslukiolaisia on 13 ja meidät on jaettu 3 eri ratsastusryhmään, joten samalla tunnilla on ainoastaan 4 tai 5. Tää tuntu tosi mahtavalta, sillä itse en pidä siitä, että tunnilla hyörii 7 ihmistä.
Ehkä nyt olen saanut purkaa innostustani tähän postaukseen, siltikin tuntuu, että voisin kirjoittaa vielä monta tuntia :D
Kuva otettu Ruoveden ratsutallin sivuilta
Mattipostauksia on vielä tulossa ja olen saanutkin jo tulevalle blogille ulkoasun, mutta pidän tätä blogia nyt niin kauan yllä, kun menen kunnolla Matilla (:
Ikuisesti elämäni hevonen «3!

torstai 18. heinäkuuta 2013

Ei parempaan ajankohtaan voinut tulla... (istuntavirheeni)

Nimittäin istuntatunti! En ala selittelemään tuntia sen kummemmin, muuta kuin, että olin pelkkää hymyä tunnin jälkeen! Pienestä pullahevosesta kuoriutui hieno hevonen, jonka kanssa mentiin tosi makeita pätkiä. Mutta voi herranjumala sitä mun istuntaa ja tässä postauksessa päätin kertoa istuntani ongelmia kuvien kera.

Ensimmäisenä voisin mainita omat käteni, teen turhia pidätteitä ja en myötää tarpeeksi nopeasti. Tämä huomattiin leirilläkin, kun myötäsin aina sekunnin liian myöhään. Matin kanssa ongelma on kaksinkertainen, sillä se vetää herneen syvälle nenään jos en anna sille tilaa. Kuvista huomaa tuon mun sisäkäden, joka tekee jotain aivan omaansa... Tämä käden ongelma ilmenee kaikilla hevosilla ja siitä saan kuulla jokaikisessä valmennuksessa, ehkä tästä vielä päästään ohi.
Toinen ongelmani on jalat, mutta tämä ongelma ilmenee mystisesti vain Matilla ja silloin jos yritän "yliratsastaa". Matilla on jotenkin todella hankalaa saada jalkoja hyvin ympärille, joten kuvissakin ne sojottaa joka suuntaan. Matilla ratsastaessa joudun tekeen todella paljon töitä, jotta taisin jalan pysymään oikeassa kohdassa, yleensä se valuu eteen. Jalan asento on vielä siedettävää käynnissä, mutta raviin siirryettäessä en saa pidettyä sitä "kurissa". En osaa vielä saada nilkkaa siihen asentoon, että se olisi joustava ja saisin kantapääni alas kunnolla.

Matilla

Muilla hevosilla (Jalkanihan ei ole täydellisesti, mutta paremmin kuin Matilla ratsastaessa)

Pahin ongelma on kuitenkin selkäni, joko olen etukenossa tai sitten selkäni on hermottomalla mutkalla. Tänään valmennuksessa opettaja käski hetkeksi mennä mykkyrään ja sitten suoristaa selkä, olin ehkä viisi sekuntia suorassa ja palasin sinne siihen kauheaan alaselän mutkaan.

Viimeisenä mainittakoon oma kaatuminen, jonka johdosta toinen olkapää on ylempänä. Noh, kuvat kertoo enemmän kun tuhat sanaa.

Jokainen ratsastuskerta pyrin parantamaan istuntaani ja muistamaan kaikki asiat mitä valmentaja on neuvonut. Istunta kuitenkin on suuri osa ratsastuksessa, koska sen avulla pystyn Mattiinkin vaikuttamaan todella paljon.
Toinen asia muuten mikä pisti valmennuksen jälkeen hymyilyttämään oli se, että tallin omistaja kehui, että kuinka se pystyy luottaan meihin kun mennään esim. tielle käveleen. Ollaan aina niin asiallisia ja fiksuja liikenteessä, että se on ylpeä meistä! (:

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Ratsastuskuvia

Eli nyt on luvassa hieman ratsastuskuvia, joissa on oma istunta on aivan hirveätä! Oma istuntani on päässyt repsahtamaan Matin kanssa, mutta onneksi kohta pääsen opettajan silmän alle, joten toivon, että istuntani tulee paranemaan. Lisäksi ratsastin taas kuolaimilla ja totesin, että ne voin heittää laatikon perälle. Matti ei yksinkertaisesti rentoudu kuolaimilla, eikä oma istuntani auta asiaa. Kuolaimettomilla se rentoutuu ja itsekkin pystyn ratsastamaan rohkeammin. Huomenna olisi taas valmennusta, johon kuvaajaa en saa kun äiti lähtee teatteriin, mutta saatan silti selostaa valmennusta kera vanhojen kuvien. Täytyy katsoa (:
Oon miettinyt tässä myös, että koska jätän tämän blogin ja siirryn toiseen blogiin, joka kertoo elämästäni ratsastuslukiossa. Uskon, että vielä tämän heinäkuun pidän tätä blogia yllä ja sitten kun muuttotouhut alkaa, siirryn toiseen blogiin. Blogin nimeä ilmoittelen täällä kun on sen aika.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Fiksu maastohevonen!

Tänään oli taas niitä päiviä, kun olisi halunnut maata koko päivän vaan sängyssä. Yksi syy siihen oli mahakipu, vaikka leikkauksesta on jo melkein 3kk, yhä edelleen tunnen umpilisäkkeen kohdalta kipua välillä. Lisäksi Matilla oli takana 4 vapaapäivää, joten odotin vauhdikasta ja säpsäkkää hevosta ja tänään teki mieli vain mennä tielle köpsyttelemään.
Tallilla kuitenkin mieli piristyi, niin kuin aina! Matti oli lähestulkoon puhdas, joten energiaa ei tarvinnut käyttää sen kuuraamiseen. Mietin kauan, millä suitsilla ratsastaisin, kuolamellisilla vai kuolaimettomilla. Otin riskin ja päätin mennä kuolaimettomilla, olisi se Matillekkin rennompaa. Lähdettiin kävelemään ja poika näytti heti, että on fiksulla päällä, kun ohitettiin postiauto ilman minkäänlaista sähellystä. Näin sitten jo kaukaa, että seuraavana vastaan tulisi lastenrattaat ja olin varma, että nyt Matti alkaa stepata ja pörheltää, mutta se käveli nätisti korvat hörössä sen ohi. Silloin tiesin, että tämä maastolenkki onnistuu ja melkein itkin ilosta, ehkä senkin takia, kun tiesin, etten kohta enää pääsisi koska vaan rauhalliselle maastolenkille. Ainoa säpsähtämisen arvoinen pelottava asia oli äkkinäinen toisen hevosen hirnunta! Käveltiin siis sellainen laidunporukan ohi, joista yksi hirnahti meidän perään, niin sitähän se Matti sitten pelästyi :D Muuten lenkki meni loistavasti, ihana sää ja Mattikin näytti nauttivan tunnin lenkistä ja tallissa sai rapsutuksia ja nameja. On se vaan hieno hevonen ♥ Vaikka odotan tosi paljon, että pääsen taas ratsastaan erilaisia hevosia, kaipaan silti varmasti päivittäin Matilla ratsastamista. Oon tänään yrittänyt saada kuvaajaa tallille ja kyllä sellaisen tän viikon aikana tuun saamaan.