Mutavallit hyökkää

Heippa lukijat! Ajattelin tänään sit mennä tallille kuvaajan kanssa, joten saatte myös kuvia nähdä ;)

Päivä alkoi vallan loistavasti kun Matin kaa oli kova taisto että kumpi tulee vastaan. Mun pissisheppani siis tosiaan inhoaa mutaa, se ei voi sietää sitä, joten silloin se ei voi myöskään tulla vastaan. Siellä se möllötti pienellä paskakukkulalla, joka oli ainoa kuiva kohta tarhassa. Mutta kyl mä sit voitin kilpailun ja Maza tuli portille.

Noh, alkukävelyt meni hyvin, niinkuin aina. Tosin pientä innokkuutta ja keskittymisen puutetta oli ilmassa. Matti on tullut niin kuntoon, että alkaa pitää kohta itseään gigolona. Loppujen lopuksi päätinkin ravata, ettei turhaan itseänsä stressaa. Kyllähän se aluksi nätisti käveli ja ravasi siinä uralla...

Mutta sitten tultiin taas siihen ainiaaseen ongelmaan; Matti ei voi kävellä rauhallisesti ravin jälkeen,se haluisin vaan ravata ja ravata. Koitin rauhoitella Mattia, puhua sille, mutta ei vaan auttanut.Tätä on jatkunut jo kauan, enkä oikeen tiedä mikä auttaisi. Oisko kellään mitään vinkkejä tähän ongelmaan? En kuitenkaa halunnut luovuttaa, vaan menin sitten vielä ravia, mutta tuntui että kun annoin pohjetta, niin Matti lähti ku katapultti eteenpäin ja hyppäsi pari kertaa pystyyn(ei tosin korkelle), mutta on se silti inhottavaa, kun tietää itse tehneensä virheitä ratsastuksessa.

Ja sen jälkeen kun Matti on vetänyt herneen nenään, sitä on lähes mahdoton rauhoittaa. Ja loppujen lopuksi munkin on vaikee pitää hermot kurissa, ja multa unohtuu se miten pitää ratsastaa. Mun pitäis vaan rauhottua ja ratsastaa määrätietoisesti. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Parhaiten ratsastan silloin kun olen valmentajan silmän alla, silloin ei keskittymiseni herpaannu. Kuitenkin väen vängellä ratsastin loppuun, mutta ei siitä tullut mitään. Heti kun lähdin kentältä pois, niin Matti rauhottuin. En tiedä jännitänkö sitten itse aina kentällä, vai tietääkö Matti että kentällä joutuu tekemään jotain. Saitte varmaan käsityksen etten ollenkaan pärjää Matin kanssa. Mutta voin huomauttaa että Maza osaa mennä myös todella hyvin. Nyt on menossa Matin kaa sellanen jakso, että junnataan paikoillaan.

Niin ja tässä vähän kuvia miltä Matti näyttää kun kuumenee. Ja tiedän että Matti on reilusti yli luotiviivan, mutta se itse hakee niin alas!

Mutta vaikka tälläisia huonoja hetkiä löytyy, niin Matti on silti komee poika, joka oppii vielä paljon lisää ♥

Ihanin kevät terkuin Henna ja Maza (:

It's only love

En vieläkään tajua miten tähän pisteeseen on tultu? Miksi sain hevosen?

Monet sanovat, että he löysivät unelmiensa hevosen, mutta minä sanon etten todellakaan tajua miten Matti tuli minulle. Onko se oikein että muut valittavat kun hevonen hyppää vain metriä eikä suoriudu he:b koululiikkeistä?

Haluaisin tietää mitä ihmiset näkevät hevosessaan, kenties tulevaisuuden estetähden tai loistokkaan kouluhevosen.

Itsekkin haaveilen, että loistaisin esteradoilla, se on intohimoni.

Mutta intohimoni välissä on ongelma. Se on Matti, yksi tärkeimpiä asioita elämässäni. Minä en valita, että hevoseni ei hyppää metriä, en valita ettei se osaa koululiikkeitä. En nää hevostani isoilla esteradoilla. Nään hevoseni rasittavana, rakkaana lämppärinä, joka kieriskelee mudassa ja tulee tyytyväisenä portille vastaan. Tiedän, että ihmiset rakastavat lemmikkejään, mutta kun he alkavat puhua että menipäs huonosti noi metrin estekisat, tunnen alemmuutta. Miksei minulla ole hienoa hevosta? Miksen vain myy Mattia? En halua. Välissämme on vahva side, jota en halua menettää. En halua elää sitä päivää kun Matti elää viimeisiä sekuntejaan. Tiedän ettei Matti ole mikään ratsu, kovin moni ei varmaan haluaisi Matin kaltaista hevosta. Mutta mitä sillä on väliä. Matti onkin mun hevonen.

Myönnän sen että meinasin itkeä kun tajusin että Matti on minun omani. Taisin olla silloin vasta 12-vuotias. Ihmettelette varmaan miksi 12 vuotiaalle annetaan ratsuprojekti? Ihmettelen itsekkin,mutta kun kuulin että Matti olisi mennyt muuten teuraaksi, en kadu että otin Matin itselleni. En vain silloin vielä ymmärtänyt tätä kaikkea, enkä taidan vieläkään ymmärtää. Muistan ensimmäisen ratsastuskerran, kuinka jännittynyt olinkaan. Mutta Matti käveli rauhallisesti. Muistan kun Matti ensimmäistä kertaa hirnui minulle, kuinka se juoksi portille vastaan. Muistan kun se karkasi minulta ja juoksi syömään ruohoa.

Ei Matti ole unelma ratsastaa, se on kauhea hulivili, mutta mitä muuta ex-ravurilta voi odottaa?

Aloituspostaus on nyt vähän tällainen. ;>

//Henna and The Maza boy