Kaikesta tulee niin todellista

En olekkaan yli viikkoon kirjoitellut ja nyt tulee tekstipainotteinen postaus, johon länttään sekalaisia kuvia.Tuntuu jotenkin, että aika on mennyt aivan liian nopeesti. Kohta on jo elokuu ja minä muutan Ruovedelle asuntolaan ja Matti alkaa viettämään eläkepäiviään. Yhteishakua tehdessä kyllä tajusin sen, että jos kouluun pääsen sisälle, on muuttokin edessä, mutta silloin siihen oli vielä aikaa ja nyt kun on enää reilut 2viikkoa lomaa, alkaa tästä kaikesta tulla todellista.

Ruuvi on hevonen, jolla on kaikki ne ominaisuudet mitä haluaisin hevoselta!

"Välillä mä olen varma etten lähtisi, toisinaan taas pakkaan laukkuni"

Kun 9lk. tein yhteishakua, en hakenut Ruovedelle, sillä olin varma, etten haluisi mihinkään hevoslukioon ja silloin tuntui, että halusin vain tuohon lähimpään lukioon. Keskiarvoni ei kuitenkaan riittänyt siihen lukioon, eikä mihinkään muuallekkaan hakemaani lukioon. Jouduin siis viettämään yhden vuoden kymppiluokalla ja sinä vuonna sattui ja tapahtui ja minua alkoi hieman ahdistamaan se, että hakisin uudestaan tuohon lähimmäiseen lukioon. Kymppiluokalla tajusin, että haluan oppia lisää hevosista, joten jossakin vaiheessa Ypäjän hevosopisto oli ykkösenä, mutta se putosi hakutoiveissa viimeiseksi, sillä koin, että siellä olisi aivan liikaa "hälinää" omaan makuuni ja se oli lisäksi ehkä hieman liian kaukana. Mietin siis haluanko mennä Ruovedelle vai palata paikkaan, jossa tunsin jo suurimman osan. Äitini tuki mua ja oli valmis myös siihen, että olisin muuttanut Ypäjälle asti. Muutamia viikkoja ennen yhteishakua olin varma, että haluan jotain uutta ja päätin hakea ensimmäisenä Ruovedelle.

"Mä toivoin, että kyllä se siitä, tää on juuri sitä mitä hain"

Pääsin Ruovedelle opiskelemaan helposti ja jotkut kaverit yllättyivät siitä, että muutan Ruovedelle, koska en sitä hirveän monelle erikseen sanonut. Nyt kesälomalla tuntuu hyvältä, mä odotan, että pääsen muuttamaan. Olen ihminen, joka tarvitsee paljon rutiineja elämään ja mä uskon, että saan Ruovedeltä juuri niitä. Yksi kaverini on tällä hetkellä koulussa opiskelemassa ja olen hänen kanssa jutellut. Joka kerta kun hän kertoo paikasta jotain uutta, tuntuu, että tää on oikeesti juuri sitä mitä olen hakenut. Tottakai mulle tulee ikävä ystäviä, läheisiä ja tietysti Mattia, mutta en muuttaisi mitään.

          
"Voiko tulla mitään lisää, jos mistään ei luovu. Onko tämä mulle onnea niin paljon tuonut, etten valmis oo    muuttumaan"?

Mietittiin kauan, että mitä Matille tapahtuu ja vaikka kuinka olisin halunnut sen mukaani, se ei loppupeleissä olisi välttämättä ollut kannattavaa. Matti ansaitsee jo ns. eläkkeen ja uskon, että se olisi tuonut minulle vain stressiä. Matti on kuitenkin myös aina piristänyt mun päiviä ja tuonut hirveästi onnellisuutta mun elämään. Poikahan on edelleen mulle elämäni hevonen ja olen kehittynyt sen kanssa aivan huimasti, mutta tuntuu, että kaipaan jotain uutta. Mä haluan päästä kokeilemaan erilaisia hevosia, kehittymään ratsastajana, suorittaa merkkejä, kisaamaan ja hyppäämään. "Eikö Matilla muka noita voi tehdä jotain noista"?.... Matilla ei ikinä voisi hypätä kunnolla esteitä ja minun täytyisi vaihtaa tallia johonkin valmennustallin tapaiseen, jotta pystyisin edes osan haluistani toteuttamaan. On parempi, että Matti saa nauttia eläkepäivistään, ilman mitään stressiä.

No mutta onpas masentavaa kirjoittaa tällaista, joten ehkä kerron jo jotain, mitä tiedän Ruovedestä. Ruoveden ratsutallihan on aivan sikamakee paikka! Aivan toista maata, mihin olen tottunut. 2 maneesia, iso ratsastuskenttä, maastoesteitä ja muita ihanuuksia. Tuo meidän nykyinen tallin kenttä on aika pieni, joten aivan mahtavaa päästä ratsastamaan "vapaammin".
Asun siis asuntolassa, mikä on aivan ratsastuskoulun lähettyvillä ja koululle on matkaa n.6km. Skootterihan lähtee mukaan Ruovedelle ja yhden talven jouduin kulkemaan bussilla, kunnes saan oman auton.
Asuntolathan ovat 2-4 hengen rivitaloasuntoja ja itse asun 2 hengen talossa. Minulla on siis oma huone, mutta muu on yhteistä toisen ihmisen kanssa. Lisäksi olen saanut tietää, että meillä on ratsastustunnit tiistaisin ja torstaidin. Mieltäni virkisti vielä aivan mielettömästi se, että siellä pystyy liikuttamaan muinakin päivinä hevosia ja kaverini on jo innoissaan viemässä mua maastoon! En oo yleensä tällainen hömpöttäjä, mutta musta on aivan ihanaa saada hoitohevonen. Toivon tosi paljon, että talliporukka ois siel sellasta sosiaalista ja että siellä tuntisi mahdollisimman monen.

NIIN ja meitä ratsastuslukiolaisia on 13 ja meidät on jaettu 3 eri ratsastusryhmään, joten samalla tunnilla on ainoastaan 4 tai 5. Tää tuntu tosi mahtavalta, sillä itse en pidä siitä, että tunnilla hyörii 7 ihmistä.
Ehkä nyt olen saanut purkaa innostustani tähän postaukseen, siltikin tuntuu, että voisin kirjoittaa vielä monta tuntia :D

Kuva otettu Ruoveden ratsutallin sivuilta

Mattipostauksia on vielä tulossa ja olen saanutkin jo tulevalle blogille ulkoasun, mutta pidän tätä blogia nyt niin kauan yllä, kun menen kunnolla Matilla (:

Ikuisesti elämäni hevonen «3!